Kuvien uusi DVD:
**********************************
Jorma Kääriäinen - Yhden Tähden Hotelli - DVD
Jorma Kääriäisestä ja hänen elämästään kertova Yhden tähden hotelli – dokumenttielokuva on koskettava matka suomalaisen miehen mielenmaisemaan, jossa pohditaan omaa tulevaisuutta, elämää ja unelmien toteutumista.
Jorma Kääriäinen ja Agents on yksi Suomen vetovoimaisimmista tanssilavaesiintyjistä ja suomalaisen musiikin kivijaloista. Yhtye voi esiintyä missä tahansa ja esiintymispaikat ovat aina tungokseen asti täynnä. Lokakuussa 2006 Agents ja Jorma Kääriäinen ilmoitti jäävänsä keikkatauolle määrittelemättömäksi ajaksi.
Yhtyeen solistin Jorman koti on monen muusikon tavoin tien päällä, alituisella matkalla kohti unelmaansa. Hotellista toiseen kiertäminen on yksinäistä ja niissä kolmen lapsen isällä on aikaa pohtia elämäänsä ja tähteyttään. Vaikka elokuvan teemat ovat syvällisiä ja suomalainen maisema sekä siellä elävän miehen elämä välillä rujoakin, on elokuvan hienon ja mukaansatempaavan musiikin säestämänä lämmin, humoristinen ja viihdyttävä – aivan kuten Jormakin.
Kesto: 73 min
IKÄRAJA K-3
**********************************
KUNTOARVIOT: Levyjen kuntoarviot on tehty kirkkaan sähkövalon alla. Tuo numeroarviointi koskee, siis levyn lukupinnassa mahdollisesti olevia jälkiä, ei levyn sisältöä. Arvioinnissa on käytetty numeroasteikkoa 4-10, mutta alin arvio on 8½. UUSI tuote on aina muoveissa ja jos suojamuovissa on tarrasta tai kansissa painauman jälkiä, on ne pyritty kertomaan ilmoituksessa. Käytetyissä tuotteissa kansissa saattaa olla käytön aiheuttamia ja joissakin hintalapun ym. jälkiä, toivottavasti kuvista näkyy. Kansipaperit on yleensä vähintään hyväkuntoiset, mutta joissakin saattaa olla myös käytöstä aiheutunutta taitos ym. jälkeä.
HUOM! Ilmoituskuvissa, varsinkin 3. kuvassa saattaa valo heijastaa molemmin puolin tuotteen reunaa, joten tuotteessa ei ole vikaa.
Kuntoarviot "karkeasti" levyissä:
[10] = Ei mitään jälkiä. [10-] = 1-2 hyvin minimaalista jälkeä. [9½] = 3-4 pientä jälkeä [9+] = 5-6 pientä jälkeä. [9] = 7-8 pientä jälkeä jne. Näitä on vaikea suoraan luetteloida jälkien mukaan, kun jälkiä voi olla eri kokoisia tai ym. mutta tuossa karkeasti lueteltuna. Karkeasti tarkoittaa, että niissä levyissä saattaa olla vähemmän tai enemmän jälkiä. Levyissä ei ole niin pahoja jälkiä, etteivätkö ne toimisi ehjässä toistolaitteessa joka kyseistä tuotetta varten on valmistettu.
**************************
D22Y2