Kuvien 4 DVD:
**********************************
Levyjen kuntoarviot (9/9+/9½) > Lisätietoja sivun alareunassa.
**********************************
Irtiottoja - 4 DVD
Aku Louhimiehen ohjaama 12-osainen draamasarja kertoo aikuistumisesta, riippuvuuksista, avioeroista, uusperheistä, menestyksestä ja menetyksistä.
Sarjan päähenkilöt ovat kolmekymppisiä elämänsä käännekohtaan ajautuneita ihmisiä, joiden on tehtävä joku loppuelämäänsä vaikuttava valinta. Mikä on oikein ja mikä on väärin? Saako henkilökohtaista onneansa tavoitella uran tai perheen kustannuksella, kun tuntuu, että elämä kulkee ohitse?
Aku Louhimiehen ohjaama, viisi Jussi-palkintoa haalinut elokuva Valkoinen kaupunki sivuaa sarjan yhtä tarinaa.
Ohjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Paavo Westerberg & Mikko Kouki
Pääosissa: Mikko Kouki, Matti Ristinen, Susanna Anteroinen, Vera Kiiskinen, Laura Malmivaara, Matleena Kuusniemi, Samuli Edelmann, Janne Virtanen
Sivurooleissa (mm): Peter Franzén, Jasper Pääkkönen, Paavo Westerberg, Ville Virtanen, Jari Pehkonen, Hannele Lauri, Nina Kurkinen, Auni Tuovinen
Valmistusvuosi: 2003
Kesto: n. 12 h
Ekstrat
- Haastatteluja
- Poistettuja kohtauksia
IKÄRAJA: K15
**********************************
KUNTOARVIOT: Levyjen kuntoarviot on tehty kirkkaan sähkövalon alla. Tuo numeroarviointi koskee, siis levyn lukupinnassa mahdollisesti olevia jälkiä, ei levyn sisältöä. Arvioinnissa on käytetty numeroasteikkoa 4-10, mutta alin arvio on 8½. UUSI tuote on aina muoveissa ja jos suojamuovissa on tarrasta tai kansissa painauman jälkiä, on ne pyritty kertomaan ilmoituksessa. Käytetyissä tuotteissa kansissa saattaa olla käytön aiheuttamia ja joissakin hintalapun ym. jälkiä, toivottavasti kuvista näkyy. Kansipaperit on yleensä vähintään hyväkuntoiset, mutta joissakin saattaa olla myös käytöstä aiheutunutta taitos ym. jälkeä.
HUOM! Ilmoituskuvissa, varsinkin 3. kuvassa saattaa valo heijastaa molemmin puolin tuotteen reunaa, joten tuotteessa ei ole vikaa.
Kuntoarviot "karkeasti" levyissä:
[10] = Ei mitään jälkiä. [10-] = 1-2 hyvin minimaalista jälkeä. [9½] = 3-4 pientä jälkeä [9+] = 5-6 pientä jälkeä. [9] = 7-8 pientä jälkeä jne. Näitä on vaikea suoraan luetteloida jälkien mukaan, kun jälkiä voi olla eri kokoisia tai ym. mutta tuossa karkeasti lueteltuna. Karkeasti tarkoittaa, että niissä levyissä saattaa olla vähemmän tai enemmän jälkiä. Levyissä ei ole niin pahoja jälkiä, etteivätkö ne toimisi ehjässä toistolaitteessa joka kyseistä tuotetta varten on valmistettu.
**************************
H3